maanantai 9. huhtikuuta 2012

Roses, Costa Brava


Olimme varanneet pari yötä Hotel Maritimista Rosesista, ja kuten yllä olevasta kuvasta näkyy saimme huoneen merinäköalalla, aivan rannasta. Hotelli oli ihan kiva kolmen tähden hotelliksi: huone oli tilava, aamupala ok ja sijainti paras mahdollinen.

Rosesissa on tähän aikaan vuodessa rauhallista, mutta kymmenet hotellit paljastavat, että kesällä siellä on väkeä. Nyt saimme kävellä hiljaisilla rannoilla, syödä rauhassa ja ihmetellä maisemia. Kalastajat olivat levittäytyneet hiekkarannoille, jotka ovat varmasti kesäaikaan täynnä rantapyyhkeitä ja päivänvarjoja. Navakka tuuli oli saanut purjelautailijat liikkeelle. Hiekka pöllysi tuulessa, merivesi räiskyi. Paratiisi tenaville.







Girona


Matkalla varsinaiseen kohteeseen pysähdyimme lounaalle Gironaan. Minä olin siellä jo kerran käynyt, muulle perheelle kaupunki oli uusi tuttavuus. Ja mieluisa sellainen, pitää kuulemma tulla paremmalla ajalla uudestaan tutkimaan kapeita kujia.

Gironaan pääsee kätevästi esimerkiksi junalla, ja on kyllä oiva kohde päiväretkeksi. Viimeksi, kun täällä kävin junalipun hinnat olivat tällaiset.

Aloitimme lounastelulla aurinkoisella terassilla. Lapset halusivat ylläripylläri kroketteja, kuten aina. Minä otin aivan taivaallisen hyvän salaatin

Siltaa pitkin vanhaan kaupunkiin

 Kapeita kujia, joita siis emme ehtineet tutkia ollenkaan

 Pitkäperjantai kun oli, näimme paljon pääsiäisjuttuja kaupungilla

...Kuten näitä huppupäitä

 Kevät ja kukkaset. Ja pörriäiset.

 Kävelimme pitkin vanhaa muuria ja näpsimme kuvia

 Eiffelin torni, ei kun silta

Ja sitten jatkui matka kohti Rosesia...

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Pääsiäistä

Hyvää pääsiäisen aikaa! 

Meillä ei ole koti saanut koristeita juhlan kunniaksi, koska suunnitelmissa on lähteä patikoimaan ja muuten vaan ulkoilemaan. Sääennuste ei kyllä näytä innostavalta, mutta katsellaan... Saatetaan olla myös kotona ja keskittyä suklaamuniin. Sekin on hyvä vaihtoehto!

Ja sen vielä sanon, että kyllä on mennyt talvi nopeasti ohi! Ihanaa!

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kukkasia naapurilta

Pakko se on kertoa tänään, sillä huomenna luulisitte aprillipilaksi: täällä on varvastossukelit! Hellemekot ovat jo käytössä, piknikillä käyty ja olkapäät poltettu.  Jos huomenna sää on samanlainen, minut löytää kirjan kanssa rantsusta sortseissa ja mahdollisimman paljastavassa topissa. Muu perhe lähtee hiihtämään. Kevät, mikä ihana asia!

Naapuri harrastaa orkideoja ja eräänä päivänä hän toi meille sylillisen oksia. Niistä riittää moneen maljakkoon ja vesikannuun. Kauniita!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Melko perfecto sunnuntai


Tänään lapset saivat päättää mitä tehdään. Isosisko halusi katsoa aamulla formulat ja olla koko päivän yökkärissä. Pikkusisko halusi tulla mukaani lenkille potkulaudan kanssa.

Näimme maratoonarit juoksemassa, elokuvan tekoa kotikadullamme ja kävimme hakemassa mäkkäristä eväät, jotka söimme merenrannassa. Otimme aurinkoa ja räpsimme kuvia toisistamme. Oli kivaa.

Nyt sitten otamme iltapäivän rennosti. Mies lupasi tehdä poropastaa iltaruoaksi. Minun pitää pakata, lähden huomenna Suomeen. Haluttaisi vielä käydä ulkona, keli on kerrassaan loistava.

Mukava sunnuntai!

torstai 22. maaliskuuta 2012

Moi taas!

Ollaan täällä vielä hengissä! Vuosisadan flunssa on selätetty ja töitä paiskittu. Pikkuisen on ehditty rentoutumaankin ja ihan minimaalisesti rilluttelemaan. Kyllä on perheen arki erilaista nyt, kun molemmat vanhemmat tekevät pitkää päivää. Mutta en valita, en ole ikinä tykännyt työstäni niin kuin nyt :).


Kevät on tullut aivan huomaamatta, vaikka nyt pari päivää onkin sadellut vettä. Viikonloppuna olisi ihana päästä kaupungista pois, jonnekin ulos raittiiseen ilmaan, ilman meikin hiventä ja korkokenkiä. Johonkin metsään rypemään.

 Puistokävelykään ei olisi mahdoton ajatus

Yksi kuva calçotadastakin, ihan muistoksi vain.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Roolinvaihdos

Kuten huomata saattaa, blogi on kovasti hiljentynyt. Meillä on arkielämä muuttunut kertaheitolla, aloitin nimittäin kokopäivätyöt! Joudun olemaan työn puolesta paljon tietokoneella, joten iltaisin ei enää nappaa samaan malliin surffailu :). Aikamoista järjestelyä tämä uranaiseksi muuttuminen on vaatinut, mutta päivä kerrallaan siitä selviää!

Monenlaista olisi toki kerrottavaa: olemme käyneet calçotadassa, viettäneet karnevaaleja, sairastaneet aivan järjetöntä flunssaa sekä laittaneet vähän kotia kuntoon. Lisäksi sain Elisabethilta mukavan haasteen, johon tartun heti, kun aikaa on riittävästi!

Mutta blogi jatkaa vielä, toivottavasti. En nimittin millään osaa ajatella eläväni ilman bloggaamista!

Kohti uusia haasteita!