torstai 26. tammikuuta 2012

Puolan vieraat


Meillä on rakkaita ystäviä käymässä! Emme ole tavanneet toisiamme kolmeen vuoteen ja yhteydenpito on ollut muutenkin melko vähäistä, mutta silti vielä synkkaa ja on tosi kivaa! Olimme Ranskassa asuessamme tosi paljon tekemisissä, me vaimot olimme raskaana yhtä aikaa ja miehet olivat työkavereita. Näimme monta kertaa viikossa toisiamme. Ja nyt sitten tapasimme taas!

Tämä on juuri se huono puoli ulkomailla asumisessa, että hyvienkin ystävien kanssa yhteydenpito saattaa jäädä, kun maat ja kaupungit vaihtuvat. Huipputyyppejä on jäänyt matkan varrelle, kaikkiin ei vaan pysty pitämään yhteyttä. Onkin ihana huomata, että välimatkasta huolimatta ollaan vielä kavereita ja yhteinen sävel löytyi välittömästi.

On mielenkiintoista nähdä kuinka aikoinaan parhaat kaverukset, nyt jo seitsemänvuotiaat kommunikoivat keskenään ilman yhteistä kieltä. Toinen puhuu suomea, katalaania, espanjaa ja englantia, toinen ranskaa ja puolaa. Hyvin nuo leikit sujuvat elekielelläkin ja selvästi se yhteinen juttu, mitä heillä silloin pieninä oli, on edelleen tallella. Silloin he olivat kuin sisko ja veli. He muistavat onneksi yhä toisensa ja joitain yhteisiä juttuja mitä Ranskassa tekivät. Ja pikkusisko puolestaan on ylpeä, kun hänen kumminsa ovat meillä kylässä, vaikka hänellä ei heistä mitään muistikuvia olekaan.

Saimme Puolasta hauskoja tuliaisia. Lapset saivat pari puolalaista peliä, joita olemme nyt yhdessä pelailleet ja meille aikuisille tuli paikallisia herkkuja, suklaata, liköörejä ja leivoksia sekä ensi kesän Euro2012 -kisoihin liittyvää fanitavaraa.

Nyt on vähän suunnitelmissa lähteä ensi kesänä käymään Puolassa ja tutustua etenkin vuoriseutuun! Haluaisin käydä Krakovassa, Auschwitzissa ja ajella ympäri maaseutua. Katsotaan löytyykö ensi kesän aikataulusta pieni rakonen tälle reissulle!

Tämä on kiva peli. Eräs matemaatikko kehitteli pelin sodan aikana, vuonna 1943, hänen vaimonsa maalasi pelit käsin ja he myivät niitä sitten ansaitakseen elannon. Aikuisillekin pelissä on haastetta ja lisäksi sitä voi käyttää matematiikan opetuksessa. Tykkään!

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Tennispalloilua

Lapset ovat käyneet viime syksystä lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti isänsä kanssa tennistelemässä, ja tänään lähdin mukaan kameran kanssa. Tuli tosi hauskoja kuvia, varsinkin keskittyneistä ilmeistä, mutta en tänne halua laittaa tunnistettavia kuvia. Mutta uskokaa pois, tuli kivoja :)

Hyvin he ovat jo pallonhallintaa oppineet ja innostusta tuntuu olevan. Mukava harrastus.

Tennistelyn jälkeen kävimme rannalla kävelemässä ja siellä oli paikoitellen suorastaan kuuma! Hyvin tarkeni hihattomalla paidalla, ainakin tuulensuojassa. Tuskin tuli kuitenkaan rusketusrajoja vielä!



lauantai 21. tammikuuta 2012

Amerikkalaista mättöä

Lauantailounaalla käväistiin Foster´s Hollywoodissa, amerikkalaisessa ravintolassa. Purilaiset ja lasten annokset maistuivat, myös kana oli hyvää. Romanttiselle illalliselle en tänne menisi, mutta lasten kanssa aivan nappivalinta.


Vauva

Voiko olla kauniimpaa kuin juuri syntynyt tyttövauva? Well done S&N!

torstai 19. tammikuuta 2012

Päämäärätöntä kävelyä

Aurinkoinen päivä ja joulun jälkeen kiristävät vaatteet ajoivat tänään pitkälle kävelylle.

Ensin kävelin pitkin Carrer de la Marinaa. Pitkin matkaa kuului papukaijojen ääniä...



Sitten tulin olympiasatamaan. Moni oli innostunut rapsuttelemaan venettään tänään...


Istahdin hiekalle ja otin aurinkoa...


Rannalla oli jonkin verran kulkijoita, mutta rauhallistahan tuolla tähän aikaan vuodesta on. Muutama rohkea kävi uimassakin! Pitäisi käydä rantsussa useammin...


Barcelonetan terasseillakin oli päivänpaistattelijoita...


Olihan asteita peräti 16...


Ei ollut tungosta...


Kävelin hetken Ramblaa ja poikkesin Ravalin puolelle...


Istahdin puistonpenkillä...


Ja tulin Plaça de Catalunyalle.


Siitä pitikin jo suunnata kohti koulua. Sen pituinen se kävely.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Viikko

Viikko on taas mennyt liian nopeasti! Ei oikein ehdi täällä blogimaailmassa notkumaan, kun on niin paljon kaikkea.

Olen mm.
- tutustunut alennusmyyntien ihmeelliseen maailmaan ja tehnyt hyviä ja halpoja hankintoja
- aloittanut työt! Tosin vapaaehtoisena, mutta tehden juuri sellaista työtä mitä halusinkin. Jänskättää...
- nähnyt kavereita joululoman jälkeen
- käynyt kielikurssilla
- lounastanut
- käynyt äänestämässä
- laittanut kotia kuntoon ja sisustanut
- saanut selville, että lapsilla ei ole enää mitään allergioita, vaan saavat syödä surutta ihan mitä haluavat

Sellainen viikko siis! Viikonlopusta on tulossa jälleen kerran melkoista hulinaa, mutta kyllä minua hirveästi haluttaisi ehtiä listaamaan tänne noita alelöytöjä...  Mitään en lupaa, mutta ehkä :)

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Jälleen apinatarhassa

Täällä on jälleen ihana sää, aurinkoista ja niin lämmin, että tarkenee kulkea takki auki. Lapsille oli tullut luvattua eläinpuistoreissu loman aikana, ja koska huomenna on taas arki, suuntasimme puistoon aamulla, heti Putouksen katselun jälkeen. Meillä on eläinpuistoon vuosiliput ja se on tuossa kävelymatkan päässä, joten kannattaahan siellä silloin käydä.

 Mikä naamari!

 Joululahjaksiko saatu pallo?

 Valkoinen riikinkukko

 Päikkärit vai talviunet?

 Pahkasioilla oli kiire jonnekin

Aurinkokylvyssä