Tänään kuitenkin päätimme pitää pienen tauon tästä kotitouhusta ja ajelimme Montserratiin, vuorelle, joka on kuuluisa paitsi omalaatuisesta ulkonäöstään myös 1025 perustetusta benediktiiniläisluostaristaan. Barcelonasta ajelee sinne vajaassa tunnissa, mutta tämä oli siitä huolimatta meidän ensimmäinen kertamme siellä!
Luostarin yhteydestä löytyy jos jonkinlaista matkamuistomyymälää, ravintolaa ja kahvilaa. Näin loma-aikaan tuolla oli paljon porukkaa, lähinnä Ranskasta ja Jenkeistä. Me emme oikein viihtyneet tuolla ihmispaljoudessa, tällaisia erakkoja kun olemme, joten käytimme aikamme mieluummin luonnon tutkimiseen :).
Melko mukavat maisemat! Kävelimme melko pitkän lenkin, koko ajan ylämäkeen ja loppumatkasta tenavia alkoi väsyttää niin, joten otimme "junan" alas luostarille.
Polut olivat sellaiset, että siellä pääsisi vaikka lastenrattailla tai pyörätuolillakin kulkemaan. Meidän piti toki kulkea kaikki sivupolut ja "oikoreitit".
Hmm, mitäpä tuohon osaisi sanoa...
Mukana oli jälleen suurennuslasi, kiikarit ja vierailevana tähtenä radiopuhelimet. Kas näin pidämme väsyneet lapset iloisena!
Kuka muu näkee kuvassa paviaanin ja elefantin? Mitä, eikö kukaan?!
Luostarin kynttilöitä.
3 kommenttia:
vasemmalla elefantti ja oikeella paviainen. Ihania mielenkiintoisia kuvia!
Hienot on maisemat, ja kelikin näköjään oli kohdillaan. Paviaani ja norsu oli kyllä aika ilmiselvät!
Olis kyllä kiva nähdä kuvia tyttöjen huoneista, vaikka ihan autenttisessa kunnossakin...
Joskohan vaikka huomenna saisin huoneita järjesteltyä ja muutaman kuvan napattua :)
Lähetä kommentti