torstai 27. lokakuuta 2011

Taidetta ja kaikkea muutakin mukavaa

Sateinenkin päivä voi olla toisinaan tosi kiva.

Aamulla vein lapset kouluun kuten aina, kävin supermercadossa ruokaostoksilla, pirautin kaverille ja siivoilin hieman huomisia vieraita varten. Otimme ystävän kanssa skypellä pitkän maailmanparannuspuhelun ja tein jotain tulevaisuuteni eteen. Puolen päivän jälkeen menin tapaamaan ystävää, jonka jalka on operoitu ja joka ei pääse kotoaan viidennestä kerroksesta mihinkään. Rassu. Vein hänelle ison kasan lehtiä lehtikioskista, siinä oli vaikka mitä ruoanlaitosta matkailuun, muotiin, sisustukseen ja juoruihin. Oli mukava käydä kylästelemässä ja toivon, että toin edes hieman vaihtelua arkeen.

Hain lapset koulusta ja toimitin heidät isänsä hoiviin. Olin saanut kutsun taidepajan avajaisiin ja menimme sinne italialaisen ystäväni kanssa. DeArtibus sijaitsee Graciassa ja tuttavani Serena on yksi kolmesta taiteilijasta, jotka sitä pyörittävät. Tiloissa tullaan järjestämään kursseja, taidenäyttelyitä ja se toimii myös studiona.

Meillä oli mukava ilta musiikin, viinin ja naposteltavien parissa. Mukana oli monta tuttua ja juttuseuraa riitti. Ja kun tulin kotiin odotti täällä lämmin ruoka. Mikäs sen parempaa!




Ei kommentteja: