On jälleen tullut aika kehua kiltteyttäni. Kuten tontut ovat varmasti kertoneet, olen ollut tänäkin vuonna ihan mahdottoman kiltti ja reipas: olen syönyt lautaseni tyhjäksi enkä ole ajatellut tuhmia ajatuksia.
Niinpä voinenkin toivoa hieman joululahjoja...
Totta kai toivon rauhaa maailmaan ja kaikkea sellaista, mutta myös taitettavan polkupyörän. Käytettykin käy, kunhan se vain ei lonksu ja hetku. Haluaisin sellaisen, jolla ajellessani en menetä heti hermoja nitinän vuoksi, ja joka ei hajoa ensimmäisessä mutkassa. Se saisi olla myös päheän näköinen.
Toivoisin myös lämpimät kengät hiihtoreissuille ja muutenkin. Koska tontut ovat kiireisiä, eivätkä varmaan ehdi kaikkea itse tekemään, otin jo selvää, että UGGit maksavat El Cortessa 189 euroa, mutta netistä ne saisi puoleen hintaan. Ehkä joku tonttu voi kertoa, mikä nettikauppa on luotettava. Enkä kiitos halua kankaisia kopioita, lampaanvillaiset niiden olla pitää, koska näiden kenkien pointti ei ole ulkonäkö vaan lämpimyys.
Tarkkailijatontut nauravat nyt varmasti itsensä kipeäksi, mutta silti: toivoisin joululahjaksi ompelukoneen. Ihan simppelin, sellaisen, jolla saa aikaan suoraa ja siksakkia. Sellaisen, jolla tällainen käsityötunteja vihannut seiskamiinus tekee tyynynpäällisen ja lyhyemmät housunlahkeet.
Toivoisin myös joululahjaksi Sarpanevan kynttilänjalkoja. Mikäli Joulumuorilla on jossain kaapissa niitä pölyttymässä, ottaisin mielelläni vaikka ne meille hoitoon. En siis tarvitse näitäkään uutena.
Kuten huomaat ovat toiveeni varsin kohtuulliset verrattuna tämän vuotisen kiltteyden määrään. Ymmärrän kuitenkin, jos saankin lahjaksi suklaata ja villasukat, nekin ovat mieluiset.
Toivotan Sinulle oikein hyvää joulunaikaa! Nähdään pian!
ps. Toisen blogin puolelta, rakas Joulupukki, voit lukea lisää meidän perheen joululahjatoiveita!
5 kommenttia:
Heh, kommentoin taas kun kyseessä on materian hankinta, kertookohan se musta jotain? ;) Mutta anyway, tännekin olen salaisesti toivonut (violettejä) UGGeja, mutta tosiaan pari sataa euroa lampaankarvaisista tossuista taitaa olla aika paljon, kuulemma kulahtavatkin nopeasti. (Vaikka voiko lämpimien varpaiden arvoa mitata rahassa?) Jos teidän tonttu löytää sen ihmeellisen kuuluisan "netin" josta niitä saa halvalla niin meidänkin tonttu voisi ottaa tiedon vastaan. :)
Terv. Pauliina
Luulisi tonttujen tietävän...:)
Minä haluaisin mustat matalalla varrella. Eilen vielä nämä kuvat näkyivät, mutteivat enää, mutta anyway, kuvassa oli juuri sellaiset kuin haluan:)
Arvaa että harmittaako, ostin Jempulalle jenkeistä vastaavanlaiset kuin UGGit mutta Bearpaw't ja hinta oli vaan 40 dollaria, enkä sitten ottanut itselleni...onni onnettomuudessa Jempulan kengät mahtuvat minulle ja lainaan aina "salaa" :) UGGit maksoivat siellä 180 dollaria eli saman verran sveitsiläisinä, täällä CHF 399...
Tuikku: Eli ränkylöinä ne olisivat vielä kalliimmat kuin euroina, huh... Vakavasti alkaa näyttää siltä, että ensi kesän Suomen loma jätetään väliin ja lähdetään muutamaksi viikoksi rapakon taa. Sehän olisi selvää säästöä!
Mä haluisin kovasti myös ompelukonetta ja mies taitettavaa polkupyörää :)
Mutta tuskin nyt saamme vaikka kilttejä olemme yrittäneet olla.
Lähetä kommentti