tiistai 4. tammikuuta 2011

Reissu takana

Joulu Suomessa on nyt takana, tosin matkalaukku jatkaa vielä lomailua jossain päin maailmaa sisässään kaikki lahjaksi saadut ihanat asiat.

Ennen kuin alan tosissani hössöttää remonttiasioita ja muuttoa haluan vielä hetken muistella kivaa lomaa Suomessa.

 Siellä oli kaunista ja melkoisen kylmä.

 Kävimme Napsulla turistihommissa eli ottamassa kavereille kuvia poroista, ostamassa tuliaisia ja tsekkaamassa Iittalan/Arabian/Hackmanin myymälän.

 Kävin elokuvissa ja näin lentokentällä Tommi Korpelan :).

 Ulkoilimme silloin, kun pakkanen sen salli.

 Illallistimme ystävien kanssa. Tässä alkupalalautanen, jossa mm. karhua, poroa, muikkuja, siikaa, leipäjuustoa ja hilloja. Viimeksi söimme samassa paikassa, Gaissassa Rovaniemellä, mennessämme naimisiin ja hyvää oli ruoka silloinkin.

Hilloja söimme myös kakun päällä juhlistaessamme miehen tohtoriutta.

Mummoloissa oli aidot kuuset ja paljon herkkuja.

Kävimme kinkunsulattelulenkillä järven jäällä.

Joulupukki kävi tietysti aattona tuomassa ison kasan lahjoja, vuodenvaihteessa valoimme tinoja, näimme kavereita pitkästä aikaa, sisko meni naimisiin, kävimme tapettikaupoissa, saunoimme, kuljimme ihmisten ilmoilla pilkkihaalareissa, söimme liikaa - ja niin, oli aika tosi mukava reissu!

2 kommenttia:

Wanha kirjoitti...

Ihanan kuuloinen ja näköinen reissu! :)

PS. Koska olen tuulella käyvä vaihdoin nimimerkkiä :P

Ansku kirjoitti...

Piti heti käydä katsomassa, että kuka siellä kirjoittelee :)! Ihania kuvia sulla taas blogissa!