sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Kauden viimeiset juhlat

Pitkin vuotta on ollut kutsuja luokkakavereiden syntymäpäiville, ja eilen oli tämän lukuvuoden viimeiset juhlat. Yleensä juhlat järjestetään "chiquiparkeissa", käsittääkseni niitä vastavat Suomessa Hoplopit. En tykkää niistä mestoista ollenkaan, joten olikin kiva, kun eiliset juhlat oli järjestetty ulkona, maatilalla. Paikka sijaitsi noin puolen tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta, ja tenavilla, ja miksei meillä aikuisillakin, oli kiva päivä!

Varsinaisesti tuo ei ollut maatila, sillä siellä oli seeproja, strutseja, kenguruita ja papukaijojakin. Eläimiä sai silitellä (joka särki minun sydäntäni, osa lapsista kun oli tosi kovakouraisia, eivätkä vanhemmat puuttuneet siihen retuuttamiseen millään tavalla. Ylipäätään täällä suhtaudutaan eri tavalla eläimiin kuin mihin itse on kasvanut, ja kyllä välillä tekisi mieli ärähtää vanhemmille, kun antavat lastensa kohdella eläimiä miten sattuu...), poneilla sai ratsastaa ja pääsivätpä lapset hevosvaunujen kyytiinkin.

Ihana minipossu! Minä haluan meille tällaisen, aivan ylisuloisia otuksia! 

Maatilalla oli paljon eläinlapsia, varsoja, kissanpentuja ja pikkuisia vuohia, ja niitä sai hoitaa, silitellä ja antaa niille ruohoa. Mikä elämys meidän citymuksuille!

Hevosia, aaseja ja poneja oli paljon, muutama seeprakin oli joukossa.

 Kuusivuotiasta ei tahtonut saada vuohiaitauksesta pois edes kakun syönnin ajaksi. Isona hän aikoo asua maatilalla!

 Röh!

Bambejakin siellä oli, ja ankkoja, joutsenia, kanoja...

 Ja riikinkukkoja.

Ja onko juhlia ilman Barça-hymniä ja Barça-kakkua!

Ei kommentteja: