sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Kesäleiriin tutustumassa


Kävimme tänään tutustumassa lasten kesäleiripaikkaan. Tenavat menevät viikoksi heinäkuussa päiväleirille hiukan Barcelonan ulkopuolelle.

Nuorempi menee infantilin, pienten lasten puolelle. Heillä on aamupäivät aktiivista touhua, ratsastusta, uintia, minitennistä ja muuta, ja iltapäivisin on vapaata leikkiä, askartelua ja päivälepo. Isosisko menee puolestaan polideportivoon eli urheiluryhmään. Heillä on pari kertaa päivässä uintia, lisäksi ratsastusta, tennistä, jumppaa ja sen sellaista. Saamme varmaan aika väsyneet leiriläiset iltaisin kotiin :)!


Tänään siellä oli infotilaisuus vanhemmille, ja lapsille oli järjestetty toimintaa. Meidän muksut halusivat ja pääsivät ratsastustunnille, jolla ihan oikeasti opeteltiin ratsastamaan. Heidän piti tehdä vaikka mitä tasapainotemppuja ponin selässä, opetella, että miten sen hepan saa liikkeelle ja vielä pysähtymäänkin ja pysyä selässä myös hevosen ravatessa. Oli jännää! Kävimme katsomassa uima-altaat ja tenniskentät ja joimme limpparit ennen kuin piti rientää kotiin. Miehen piti kiirehtiä Hollantiin menevän koneeseen, työmatka suuntautuu tällä kertaa sinne. Mitähän saan tuliaisiksi...? (oikeasti en odota kyllä mitään tuliaisia...)

3 kommenttia:

Pia Koskinen-Sanchez kirjoitti...

Kyllä on lapsilla kivaa! Entä itselläsi? :D.Mukavaa kesänjatkoa.Pia

Ansku kirjoitti...

Kiitos Pia! Varmasti lapset tykkäävät tuosta paikasta, ja oli kyllä kiva käydä tutustumassa etukäteen, eipähän nyt niin jännitä laittaa tenavia eka päivänä bussiin!

Ciacy kirjoitti...

Tosi kiva, kun lapsille on tuollaista toimintaa. Meillà tààllàpàin (elelà-italian maaseutudulla) ei ole mitààn ja se hieman harmittaa...pitàà sitten itse keksià aktiviteettia! Voin kyllà kuvitella ettà saatte vàsyneità leirilàisià kotiin :D