lauantai 20. elokuuta 2011

Retki Amitgesiin, osa 1.

Haha, tässä blogissa ei nyt edelleenkään taida olla mitään blogin nimeen liittyvää, mutta ei se mitään :)...

Enpä olisi vuosikymmen sitten uskonut, että suurimman mielenrauhan löydän vuorilta. Tällä viikolla teimme reissun Parque Nacional de Aiguestortes i Estany de Sant Mauriciin. Ajoimme ensin Barcelonasta Espotiin, pieneen vuorikylään, jossa yövyimme. Aamulla hyppäsimme "vuoritaksiin", Land Roveriin, joka vei meidät möykkyistä tietä ylös majalle nimeltä Xalet d'Amitges. Tuli ihan déjà-vu -fiilikset, sillä samanlaisilla, toki paljon huonompikuntoisilla, lantsareilla ajelimme aikoinaan Keniaa ristiin rastiin yhtä kuoppaisia teitä pitkin :).

Olimme varanneet majalta puolihoidon, joten söimme siellä iltaruoan, nukuimme 50 hengen huoneessa (oli aika levoton yö, kun moni kuorsasi ja välillä jostain leijui vieno pierun haju...) ja saimme vielä runsaan aamupalankin. Ostimme aamulla mukaan piknikpussit, heitimme reput selkään ja lähdimme kävelemään alas Estany de Sant Mauriciin, josta otimme jälleen Land Roverin Espotiin. Lasten kanssa tämä suunnitelma oli erittäin onnistunut, riittävän haastava ja vaihteleva, mutta ei liian rankka. Pituutta kävelyllä oli 6 kilometriä, nousua 200 metriä ja laskua 500 metriä.

Maja on yksi etappi Carros de Foc -nimistä merkittyä reittiä. Olisi kiva kävellä se edes osittain ensi kesän aikana, katsotaan nyt... Maisemat ovat nimittän tosi upeat ja majat kuulemma siistejä. Kauan eläköön Centre Excursionista de Catalunya!








1 kommentti:

Pia Koskinen-Sanchez kirjoitti...

Kivoja retkiä teillä on.