lauantai 3. huhtikuuta 2010

Keskiaikajuhlat, Hostalric

Nyt saatte paljon kuvia nähtäväksenne! Kävimme nimittäin tänään keskiaikajuhlilla Hostalricissa, noin 70 kilometriä Barcelonasta Gironaan päin. Juhlaa, Festa Medieval d'Hostalricia vietettiin jo neljättätoista kertaa ja toivottavasti kertoja on vielä monta edessä, sillä me menemme ehdottomasti uudelleen! Ja juhlat jatkuvat vielä huomenna sunnuntaina, mikäli jollain täällä asuvalla on tekemisen puutetta!

Ihkaeläviä ritareita! Tai no joo, yhdellä on kännykkä korvalla ja toinen veti röökiä. Mutta asut olivat kaikilla aivan mahtavat!

Metsästyshaukka. Näimme myös muita lintuja, kuten pöllöjä, sekä hevosia ja aaseja.

Ennustajaeukkojen luola. Heitä oli pitkä rivi tuolla pimeässä käytävässä.

Käsityöläiset esittelivät taitojaan. Näimme ainakin savenvalajan, läkkisepän, lasinpuhaltajan ja korintekijän työssään.

Tässä läkkisepän taidonnäytteitä

Tuoretta leipää myytiin monessa kojussa

Samoin herkkujuustoja

Ravintolan lihatiski :).

Vaatetta ja varustetta myytävänä

Hostalricin kapeita katuja

Käsintehtyjä kenkiä. Hieman olisi haluttanut sovitella...

Lapsille ostettiin seppeleet muistoksi.

Yrttikojun tarjontaa. Nyt harmittaa, kun en ostanut tuo selluliitintuhoamisyrttiä, enkä edes migreeniyrttiä. Teetä lähti matkaan kyllä ja gojia.

Ja päivän asu -kuva kolmevuotiaan perspektiivistä :).

5 kommenttia:

Suvi O. kirjoitti...

No nuohan ne on varsin kivan oloiset juhlat! Ja seppeleet, ai, ne on niin tyttömäisiä ja ihania!

Ansku kirjoitti...

Jotenkin tuli noista seppeleistä juhannus mieleen. Pääsisipä silloin Suomeen...

Anonyymi kirjoitti...

Heippa, oi, meidän L olisi ihan riemuissaan tuolla; tällä hetkellä fanittaa ritareita ihan hulluna.... :) Onpa teillä siellä kesäistäkin!
Terv. Pauliina U.

Ansku kirjoitti...

Pauliina: Ensi vuonna samaan aikaan kevätretkelle BCNaan! Eiköhän ne ritarit kiinnostaa vielä silloinkin...:). Ja E:lle siellä oli vaikka minkälaisia prinsessoja, jos ne kiinnostaa! Ja J:lle makkaraa ja muuta "miesten ruokaa" ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hehee... taidetaan siis olla melko keskiaikainen perhe, ritarit, prinsessat ja makkarat, osuu ja uppoaa... ;) Niin ja tosiaan, selluliittiin ja migreeniin voisin itse ottaa jotain keskiaikaisia rohtoja!
Pauliina